Sivut

20120930

Ripulikansiot

Asensin koneelleni Wordin ja sainkin sitten sen avulla auki muutaman mystisen tiedoston tuolta kansioistani! Ajattelin jakaa ne täällä, sillä ne saivat lyhykäisyydestään huolimatta minut hyvälle tuulelle.

Ensimmäisenä esittelen Naaman (Markuksen) mesessä mulle vuonna 2008 kirjoittaman novellin:

Olipa kerran Sarvikuono. Sepäs ei ollutkaan tavallinen sarvikuono, sillä nimittäin oli sarvet, muttei kuonoa. Kaikki huusivat: "SAGDHJRA!!!" kun näkivät sen. Sillä oli nimikin mutta kertojakaan ei tiennyt sitä, sillä se oli niin huono nimi. Eräänä päivänä sarvikuono sai tarpeekseen pilkkaajistaan ja kasvatti itselleen kuonon. Mitä opimme tarinasta? Yksin kertaisesti emme mitään...

Sympatioiden säästämiseksi en edes vaivautunut korjaamaan kirjoitusvirheitä.

Photobucket

Toinen ihana juttu, jonka löysin on Ilpo Tiihosen runo Taikatakin arkipuhe aikuiseksi kasvamisesta:

Kun kasvaa ihmiseksi
täytyy kokeilla,
onko peltisiivet kalalokeilla,
ja minkälaisin siivin lentää
valtameren suola
ja onko muovivaahtoa
sen hurjan härän kuola.

Täytyy koetella, koskea

ja katsella ja haistella,
täytyy multaan painaa poskea
ja vettä maistella.
Silloin tietää millaisessa maailmassa
täytyy asua.

Mutta kaikkea ei ehdi nähdä,

paljon ohi vilahtaa
ja joka hetki syntyy jotain
joka muuttaa maailmaa.

Kolmas, hieman jopa kummallinen juttu, on sekin vuodelta 2008. Kirjoittelin siihen aikaan melko aivoripulipainotteisia tekstejä, joten täältä pesee:


Herra Matto ja Raita-Pete

Herra Matto on aina ollut säntillinen. Herra Matto on juhlallinen ja arvokas. Sillä on perinteitä, joita se noudattaa. Herra saa päivittäin imuripuhdistuksen, jonka suorittaa vanha rouva. Rouva ja Herra Matto tulevat keskenään hyvin toimeen. Matto kuuntelee rouvan surut ja murheet, jakaa ilot ja onnen. Herra Mattoon on jäänyt rouvan keinutuolista uurteet muistoksi. Rouva kuoli muutama vuosi sitten, mutta uurteet ja muistot Matossa säilyvät. Niitä Matto jakaa lapsille, jotka leikkivät sen päällä puupalikoillaan. Hetta Matto on hyvä kuuntelija.

Ilmeisesti teksti on jäänyt kesken, sillä itse en ainakaan saanut selville kuka tämä salainen otsikossa mainittu Raita-Pete on. Hirvittävän huvittavaa ja noloa samaan aikaan!

Nyt taidan kuitenkin jatkaa toista työn alla olevaa esseetä sisustussuunnittelua käsittelevää kurssia varten. Esseitähän varten oikeasti asensin koko Wordin, mutta arvatkaapa vaan osaanko keskittyä, kun salaiset kansiot ovat nyt avoinna ja tursuavat kaikkea tollasta hämyistä luettavaa.

20120925

DIY: Metalliolkapäät

Olen ehkä rennoimmillani, kun saan jännittää sormeni kylmien metallipuikkojen ympärille. Villalangan virratessa, sekä sormet että puikot, muuttuvat pikkuhiljaa lämpimiksi.

Olenkin viettänyt tosissaan melko letkeää ja rentoa elämää, kun kerran olen saanut kokonaisen villapaidan aikaiseksi.

Photobucket

Yritin haeskella Novitan sivuilta neuleohjehaun avulla kyseistä mallia, mutta jostain syystä talven 2009 lehden ohjeita ei ole saatavilla. Villapaita itsessään on ihan perusmalli, mutta ohjeessa oli opastettuna myös huovutettavan pionin taiteileminen etukappaleeseen. Sanoin kuitenkin kohteliaan ei-kiitoksen kukkasille ja päätin somistaa olkapäitäni mielummin niitein. (Voiko somistamisesta ja niiteistä edes puhua samassa virkkeessä?)

PhotobucketPhotobucket

Omaan XS-koon paitaani meni sellaiset kolme kerää Novitan 7 Veljestä -lankaa, vaikka menekiksi oli arvoitu jopa 500 grammaa. Langan väri on ihana, ei ihan valkoinen, muttei harmaakaan.
Valmistumiseen meni sellainen reilu pari kuukautta, sillä enhän minä vielä mikään täyspäiväinen mummo ole.

Photobucket

Niitit anastin aiemmin kirppikseltä ostamistani niittirannekkeista. Yksikään kynsi ei edes katkennut väännellessä.

PhotobucketPhotobucket

Villiksestä tuli tosi mukava. Seuraavan paidan aijon tehdä kuitenkin kokoa tai kaksi isompana, sillä toiveena olisi sellainen löllötyslaiskotus-paita. Ehkä ensin pitää silti keskittyä toteutettaviin joululahjoihin, joita onkin suunnitteilla melkoinen pino.

Photobucket
Photobucket

Hauskaa tässä tuoreimmassa luomuksessani on myös se, että sehän sopii vallan oivallisesti yhteen korulaatikkoni pohjalla muhineiden niittikorviksieni kanssa!

20120920

Kuuluuko

Minulle kuuluu hyvää. Etenkin sitten, jos Batman suostuu kelpuuttamaan minut lepakkokerhoonsa. Ostin kirpputorilta viiden euron viittatakin, joka toimii varmasti mainiosti maailmanpelastustehtävissä. Voin siis lennellä Kankaanpään yllä partioimassa ja pelastaa kissoja katolta.

Photobucket

Takki on huisin lämmintä villaa ja siinä on jopa vetoketjulliset taskut. Kaulusosa on mustaa pörrökarvaa ja kutittelee kurkkua kivasti.

Photobucket
Photobucket

Myös asuntooni kuuluu hyvää. Illastamiseni keskeytti kummallinen valoilmiö, joka täytyi saada ikuistettua. Aina yhtä äkäistä Hugh Laurieta eivät edes auringonsäteet saaneet hymyilemään.

Photobucket
Photobucket

Minulle kuuluu vielä vähän lisää hyvää, sillä innostuin keimailemaan kameralle vielä enemmän. Täytyypi alkaa harrastaa tällaisia löllöjä vaatteita! Ne ovat hirveän mukavia ja jännittäviä. Ja hassua, miten olenkaan mieltynyt nyt vain harmaisiin.

Photobucket

Myönnän ostaneeni kirppislumoissani vielä euron hintaisen jatkopalan karvalakkiini. Ehkä mut huolitaan nyt myös Sudenpentuihin!

Photobucket

Kouluunkin kuuluu hyvää. En ehkä odota enää sitä päivää, kun haluan mielummin jäädä peiton alle kuin lähteä kouluun maalaamaan, piirtämään, suunnittelemaan, askartelemaan, leikkaamaan, liimaamaan, taiteilemaan, tunnelmoimaan, oivaltamaan ja ihastumaan...

Photobucket

Mutta mitä Sinulle kuuluu?

20120915

Hib hei Habitare!

Käväisimme koulun kautta jälleen ekskursioreissulla, tällä kertaa kohteena Helsinki ja Habitare -messut. Messukeskuksessa oli esillä siis kaikkea huonekaluihin, sisustukseen ja designiin liittyvää asiaa. Ja koska messut olivat kansainväliset (World Design Capital 2012 liittyvää juttua), katseltavaa ja koettavaa riitti hyvin hyvin paljon varmasti jokaisen makuun.

Kyllästymistäni koettelivat melko kiitettävästi edestakaiset neljän tunnin bussimatkat - itse asiassa paluumatka venyi vielä yhdellä ylimääräisellä tunnilla. Eikö reissua organisoineen tyypin mieleen sattunut pälkähtämään, että klo 16.00 perjantai-iltapäivä ja Helsingin työmatkaliikenne eivät ole hirvittävän hyvä yhdistelmä? Kotiin pamahdin siinä yhdeksän jälkeen ja pääsin tekemään taas tuttavuutta ihanan punkkani kanssa, jonka jo aamuviideltä jouduin hylkäämään.

Nyt valittaminen sikseen ja kuvia kehiin:








Taide- ja antiikkipuolelta en oikeastaan saanut mitään muita järkeviä kuin tuon yllä olevan, sillä siellä valokuvaamiseen piti aina erikseen kysyä lupa näytteillelaittajalta. En sitten tohtinut vaivata jokaista tärkeän näköistä henkilöä, sillä paikalla riitti niin paljon muuta populaa, jolla oli varmasti paljon tärkeämpääkin asiaa.

Taideosastolta bongasin muutaman tutun nimen lisäksi jopa Miina Äkkijyrkän lehmäteoksia! Keskuksen eteläisen sisäänkäynninkin eteen oli eksynyt yksi peltilehmän pentu (vasikka). Ainakin silloin joskus, kun vielä asuin Helsingissä, Äkkijyrkkä navettoineen asui siinä melko lähellä meitä, ja siitä rouva(?) onkin mieleeni jäänyt.

En ehkä kuitenkaan ostaisi auton ovista väsättyä taidelehmää olkkarini lattialle, mutta paljon muita tosi mykistäviä maalauksia tuli nähtyä. Ja vaikka kuinka kaivelin kuvettani, ei budjettini riittänyt lähimainkaan yhdenkään teoksen ostamiseen. Hinnat pyörivät nimittäin siinä 500 - 10 000 euron paikkeilla, että erh.







Valaisimet olivat aivan ihania! Vielä joku päivä hankin tuollaisen Lokki -lampun. Toivotaan, että Yki Nummen päässä naksahtaa ja tämä alkaisi myydä valaisimiaan vähän edullisemmin.





Toinen juttu, minkä joskus haluan hankkia, on nuo posliiniseen muotoon tehdyt päivittäistavaroiden pakkaukset! Siis keraamisen maitotölkit, säilykepurkit sekä rumaakin rumemmat valmismaksalaatikkoloorat tänne kiitos! Voi ei, miten suloisia ja samalla niin nerokkaita.







Varmaan kaikille tuttuihin pinnatuoleihin oli tehty jänniä muutoksia.





Osaatkos järjestää huonenäkymät oikeaan aikajärjestykseen? Messukeskukseen oli tehty pienoinen design-aikamatka 50-luvulta nykyaikaan. Ylin kuva edustaa kuuskytlukua, sitten tulee viisikymmentä ja alimpana muovin ihmeaika; 70-luku. Tähän kategoriaan kuuluvat myös ne huisin ällöt oranssit muovituolit, joita saatiin myös ihastella alkukesästä lukion lakkiaisjuhlissa.





Ehkä inspiroivin juttu koko messuilla oli Lyhdyksi nimetty rentoutumissoppi. Ihanan geometrisiä loikoilukoppeja oli suunniteltu sijoitettavaksi julkisille paikoille työmatkalaisten rauhoittumista varten; valoisassa pikkutilassa syksyn kaamoksen harmaus unohtuu ja mieli virkistyy.



Vaikken messuilta ostanut muuta kuin joululahjan Naamalle (en tietenkään voi kertoa mikä se on!), sain sieltä mukaan kaikenlaista propagandaa: Design- ja sisustuslehtiä, aikamatka vihkosen, hienoja käyntikortteja, Design House Stockholm 2012 -kirjan ja Streets Ahead CD-levyn! Ehkä kaikkein paras juttu, jota en tietenkään älynnyt kuvata, on ilmainen höyhentyyny. Jysk jakoi nimittäin yhdessä kohtaa noin 10 minuutin ajan tyynyjä nopeimmille ja jollain ihmeen tuurilla mä satuin siihen ja sain ihanan ILMAISEN tyynyn! Tiukka opiskelijan talouteni on nyt turvattu ja saan kuin saankin ruokaa myös ensi viikolla.

Messut olivat todella positiivinen kokemus, josta kannatti ehdottomasti maksaa ne kuusi euroa. Jätinkin kaikki mahdolliset palautelaatikot täyteen toivomuksia, josko samanlaisia messuja voisi järjestää myös Tampereelle. Tapahtumassa oli tarjolla niin paljon kaikenlaista, ettei kukaan voi jäädä kylmäksi. Suosittelen! Eri juttu olisi sitten ollut, jos esillä olisi ollut vain jotain viiskytluvun hittisyöttötuoleja ja design-kynnysmattoja.

20120911

Seuranhakua spörbiilille

Moi, mä olen Juho ja olen Annan gerbiili. Olen tosi komea, miehekäs ja älykäs, tietenkin myös notkea ja lihaksikas. Koska olen näin charmantti ja kuvauksellinen otus, sain luvan tehdä oman postauksen itsestäni, ikään kuin seuranhakuilmoituksen! En myöskään ole vielä kovin vanha, vasta vajaa kolme vuotta, joten kaikki vapaat tyttögerbiilit, ottakkeehan yhteyttä.

Photobucket

Olen siis asustellut yksikseni jo hieman reilu vuoden ajan. Multa löytyy kyllä kaksi veljeä, Simo ja Sulo, joiden kanssa en oikein tullut toimeen ja muutin siksi omaan kämppään. Sen lisäksi, että Simon ja Sulon välinen veljesrakkaus kasvoi ihan liian suuriin sfääreihin (kuten alla olevasta kuvasta näkyy), nämä hintti-hyppymyyrät pahoinpitelivät minua moneen otteeseen silloisessa vielä yhteisessä terraariotalossamme. Vaikka omaankin ankaran lapsuus- ja nuoruusajan olen silti oikein ehta gerbiili isolla geellä.

Photobucket

Sain kyllä Sulo-veljeltäni jonkin aikaa sitten purupostia, jossa tämä kertoi Simon kuolleen, mutta eipä se minua paljon hetkauttanut. Nyt Sulo saa sitten elää yksinäistä homolesken elämää.

Voisin tässä mahdollisten kiinnostuneiden tyttögerbujen mieliksi kertoa vähän itsestäni ja avata hiukan erittäin tapahtumarikasta ja railakasta elämääni muutamin sanoin ja kuvin: 

Photobucket

Osaan olla hyvin kiinnostava sekä ulkonäöltäni että käyttäytymiseltäni.

Photobucket
Photobucket

Lisäksi haltsaan painonhallinnan vaivattomasti (puhumattakaan kehonrakennuksesta!) ja herkuttelen kunnolla vain hyvin, hyvin harvoin.

Photobucket

Syön myös todella ravitsevasti, enkä nirsoile juuri mitään ruokalajeja! Etenkin Annan joka aamu tarjoama kaurapuuro uppoaa vaivattomasti, enkä todellakaan piilota sitä minnekään pesäpurujen ja paperiden alle. Olisihan se ikävää pahnojani vaihdettaessa, jos Anna sotkisi sormensa homeiseen piilopuuroon.

Photobucket

Minua sanottu myös melkoiseksi hygienikoksi, sillä niin terraarioni lasiseinät kuin oma takamukseni pysyvät poikkeuksetta aina puhtaina.

Photobucket
PhotobucketPhotobucket

Minulla on myös hyvinkin mallikelpoiset kasvot (sekä kroppa!!!) ja olen oikein kuvauksellinen. Olen päässyt niin Sgerbiikki kuin  Me Gerbiilit -lehden kansikuvapojaksi, joten tulevan tyttöystäväni ei todellakaan tarvitse hävetä minua julkisilla paikoilla meitä juoksutettaessa.

Photobucket
Photobucket

Nukun yleensä melko vähän, sillä olen erittäin aktiivinen eläin. Minut on helppo saada hereille ja ylös pesän pohjalta. Olen oikea aamugerbiili! Toisin kuin Anna, joka torkuttaa herätyskelloaan vähintään sen kolme kertaa.

Lisäksi Anna vääntelehtii aivan tolkuttoman kauan aamuisin peilin ääressä, kun se valitsee vaatteitaan. Se vaihtaa housujaankin varmaan ainakin viisi kertaa ennen kuin löytää sopivat jalkaan. Onneksi mulla ei omien housujen kanssa ole kauheasti valinnanvaraa. Niitä voi surutta käyttää ympäri vuoden.

Photobucket

Sitten kun Anna on päässyt lähtemään kouluun, mä syön, nukun, syön, nukun, syön, juon, nukun, syön, järsin pahvia, nukun, syön ja lopuksi lasken, että kaikki purut on tallella. Yleensä ne on.
Sitten Anna tuleekin jo koulusta. Siinä vaiheessa menen takaisin nukkumaan, koska en jaksa kuunnella sitä kamalaa musiikkia mitä se tietokoneeltaan kuuntelee. Itse tykkään vain Hamtaron tunnusbiisistä.

Photobucket
Photobucket

Unelma kumppanini olisi valkeahampainen ja kiharaviiksinen kaunotar, joka osaisi kokkailla mahtavia pähkinäsekoituksia. Arvostan tytöissä myös siistiä pahvin järsimistaitoa.

Eli, jos kiinnostuit niin kirjoitapa yhteydenottopyyntö kommenttilootaan. Kuullaan lisää puruisissa merkeissä!
Terveisin, Juhosi ;)

Okei ja minä pyydän tässä kohtaa anteeksi lukijoiltani. Ilmeisesti blogini voi toimia myös erinäisten elukoiden kumppanin kalastelu apajana.